Yhdenvertaisuuslakia ollaan muuttamassa. Esitysluonnoksen mukaan yhdenvertaisuuslakia sovellettaisiin tulevaisuudessa myös yritysten välisiin suhteisiin ja yritysten sisäiseen päätöksentekoon. Kyseessä olisi merkittävä muutos, joka saattaa johtaa ennakoimattomiin ja yllättäviin seuraamuksiin.
— Koko ajatus siitä, että esimerkiksi osakeyhtiötä voisi syrjiä samalla tavalla kuin ihmistä, on absurdi, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula sanoo.
Yritysten välisissä sopimussuhteissa keskeistä on sopimusvapaus eli osapuolten vapaa oikeus valita itse sopimuskumppaninsa ja tehdä haluamansa sisältöinen sopimus. Sopimuksen solmimiseen ja voimassaoloon vaikuttavat tekijät palautuvat usein yrityksen puolesta toimivien henkilökohtaisiin suhteisiin ja keskinäiseen luottamukseen.
Uhkana oikeudellinen epävarmuus ja perusteettomat syytökset
Ei perusteita muutokselle
» Lue Suomen Yrittäjien lausunto oikeusministeriölle tästä linkistä
lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula, Suomen Yrittäjät, p. 09 2292 2951, janne.makkula@yrittajat.fi