Pk-yrittäjäkaksikko on päättänyt käynnistää Suomen virallisen satavuotisohjelman rinnalle oman Suomen seuraavat 100 vuotta -kampanjan, kertoo Yle.
Kyrö Distillery -panimo ja koriste-esinevalmistaja Johan aikovat luoda kevyen konseptin, jolla pienetkin yritykset saavat juhlavuotena näkyvyyttä ilman osallistumismaksua.
Pienten ja keskisuurten yrittäjien pettymyksestä Suomi Finland 100 -kampanjan 30 000 euron kynnysrahaan uutisoi ensimmäisenä Yrittäjäsanomat.
30 000 euroa on sijoitettava yleishyödylliseen kohteeseen
Kynnysrahan käyttökohteen yritykset voivat itse valita. Kriteerinä on, että tarkoituksen pitää olla yhteiskunnallinen.
– Yritykset voivat käyttää sen vaikka uusien työntekijöiden palkkaamiseen. Näin ollen ei missään tapauksessa ole kyse kynnysrahasta, sanoo hankkeen neuvova konsultti Jukka Kunnas Ylelle.
Pieni kultasepänliike ottaa valtavan riskin
Suomi Finland 100:n yhteistyökumppaniksi on hyväksytty yksi pieni yritys, alle puolen miljoonan euron liikevaihdon Kultaseppä Tarkkanen.
Se on kehitellyt juhlavuodeksi Sibelius-monumenttia kuvaavan korun. Yrityksiltä edellytettävä 30 000 euron sijoitus yleishyödylliseen kohteeseen on Tarkkasella oppipoika-kisälli-järjestelmällä työllistäminen.
– Itsellenikin tuli mieleen, että hakuprosessi on tehty isojen yritysten näkökulmasta. Mutta meillä oli tuo itsenäisyysvuoden juhlakoru valmiina, joten tämä Suomi 100 loksahti meille hyvin. Me tarvitsemme juuri tämänkaltaista näkyvyyttä, kultaseppämestari Mika Tarkkanen sanoo.
– Rahaa kuluu paljon, joten valtava riski tämä on. On katastrofaalista, jos tämä ei onnistu.
Juhani Ojalehto