Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6337

Kun kuolema kohtasi – ”Jonkun piti kuitenkin tulla konttoriin töihin”

$
0
0

Ennen kuin Jousivesan yrittäjä menehtyi liikenneonnettomuudessa, ei tyttärellä Sirkku Vesalla ollut käynyt mielessä perheyrityksen johtoon astuminen.

– Isäni Markku Vesan kuoleman jälkeisenä tiistaina olin toimistossa, ja siitä saakka olen istunut tuossa tuolilla. Se oli itsestäänselvyys, että jonkun on mentävä konttoriin töihin.

Näin muistelee Jousivesa Oy:n jatkaja Sirkku Vesa Yrittäjäsanomille seitsemän vuoden takaisia murheellisia tapahtumia.

– Isä kuoli liikenneonnettomuudessa. Hän ajoi moottoripyörällä kolarin. Se oli sokki koko perheelle. Seuraavista päivistä en hirveästi muista. Se oli lauantai-ilta, ja olimme mieheni kanssa reissussa, tuolloin 24-vuotias Vesa kertoo.

He pääsivät seuraavana päivänä kotiin Espanjan-matkalta.

Tuotanto jatkui ilman keskeytyksiä

Hollolassa vuonna 1979 perustetussa kierrejousia valmistavassa yrityksessä tuotanto ei katkennut päiväksikään toimitusjohtajan kuolemasta huolimatta. Pienyrityksessä tyypillisesti kaikki hiljainen tieto on yrittäjällä. Näin oli myös Jousivesassa, joka toimii nykyisin Lahdessa.  

– Olemme olleet onnekkaita silloin ja yhä edelleen, että meillä on niin hyvä henkilökunta. Työntekijät pystyivät hoitamaan itsenäisesti tuotannon töitä. Pähkäilimme yhdessä eteen tulleet ongelmatilanteet. Ensimmäiset vuodet olivat salapoliisina olemista, 31-vuotias Vesa heittää leikillään.

Hän painottaa, että kaikkien yrittäjien tulisi kirjata prosessit edes jotenkin, jotta tietoa voisi siirtää muille yrityksessä.

– Meidän piti päästä käsiksi ohjelmiin ja järjestelmiin, mihin vaaditaan salasanat. Piti saada raha liikkumaan. Me perheenjäsenet emme olleet mitenkään mukana yrityksen toiminnassa, joten en tiennyt sitäkään, missä eräpäivää odottavia laskuja pidettiin konttorissa.

Vesa opiskeli Helsingissä myyntityön tradenomin opintoja, kun yllättäen tulikin aika tarttua yrityksen ruoriin. Ala oli kaiken lisäksi nuorelle naiselle vieras.

– Alussa en erottanut vetojousta puristusjousesta, hän naureskelee.

– Isäni kuoltua oli kuitenkin selvää, että jos joku jatkaa, se olen minä jo koulutuksen puolestakin.

Vesa kuuli myöhemmin tuttavalta hänen isänsä joskus sanoneen, että Sirkusta tulee yrittäjä, vaikka ei tiedä mille alalle.

Sirkku Vesa pyysi ja sai apua yrittäjyyden alkutaipaleella, muun muassa Lahden seudun kehitys LADEC Oy:stä. Hän sopi myös epäsäännöllisestä mentoroinnista yrityskummin kanssa vuonna 2011.

Sukupolvenvaihdoksesta ei ollut juuri puhuttu perheen sisällä, eikä myöskään 53-vuotiaana kuolleen isän kanssa. Sirkku Vesa uskoo perheenjäsenten ajatelleen, ettei kukaan kolmesta lapsesta toimisi jatkajana.

Sirkku Vesalla on kaksi sisarusta, joista toinen työskentelee yrityksessä osa-aikaisesti.

Kuinka tästä selvittiin

Jousivesassa ei ollut osakassopimusta eikä edesmenneellä yrittäjällä ollut testamenttia. Juridisilla dokumenteilla, eli osakeyhtiössä osakassopimuksella tai henkilöyhtiössä yhtiösopimuksella, voidaan määritellä muun muassa osakkuudesta luopumista. Dokumenttien etuna on, että niihin on kirjattu poismenneen tahto liittyen siirtyviin omistuksiin. Yrityksen kriisitilanteita voi olla muitakin, kuten työkyvyttömyys tai avioero.

– Osakassopimus ei ollut merkityksellinen tilanteessamme. Vaikka yrityksen omistus on hajautettu pienin osuuksin perheen kesken, oli isäni ollut ainoa yrittäjä ja varsinainen omistaja. 

Vesa näkee osakassopimuksen tärkeäksi silloin, jos yrityksessä on useampi yrittäjä.

– Kaikkeen ei voi kuitenkaan varautua. Isä kuoli ja meidän oli pärjättävä.

Vesan mielestä on tärkeää miettiä edes askelmerkit valmiiksi: miten toimitaan ääritilanteissa, sillä mikä tahansa tilanne tai asia on helpompi selvittää etukäteen.

– Sen olen oppinut, että omassa työssäni haluaisin välttää yrityksen henkilöitymistä vahvasti minuun.

Suunnittelulla verohyötyjä

Yrityksen kriittisten tilanteiden miettiminen etukäteen ja varautuminen yllättäviin tilanteisiin on tärkeää.

– Näin säästetään veroissa ja vältetään yritystoiminnan lamaantuminen, Kalasatama Oy:n osakas, asianajaja Uula Nordenswan sanoo.

Niin sanottuihin yrittäjän exit-tilanteisiin voi varautua testamentilla, avioehtosopimuksella, edunvalvontavaltakirjalla, osakassopimuksella, johtajasopimuksilla avainhenkilöiden kanssa sekä mahdollisella toimitusjohtajasopimuksella.

– Perittävän henkilön omistus saadaan pienemmäksi, jos omistusta pienennetään jo yrittäjän elinaikana. Keinoja ovat yritysrakenteen uudelleenjärjestelyt esimerkiksi yhtiön lunastaessa omia osakkeitaan, jolloin osakkeiden lunastus tapahtuu yhtiön varoilla tai omistussuhteiden muuttaminen uusmerkinnällä tai rahastoannilla. Jälkimmäiset tapahtuvat luopujan ja jatkajan varoilla, Kalasatama Oy:n osakas, asianajaja Perttu Turku neuvoo.

Kolme työntekijää omistajien lisäksi työllistävässä perheyrityksessä on setvitty oikeaa tapaa toteuttaa sukupolvenvaihdos ja vaihdos viedään läpi kuluvana vuonna. Sukupolvenvaihdoksessa omistus siirtyy kokonaan Vesalle ja hänen puolisolleen Jussi Fihlmanille.

Sirkku Vesa kertoo näkevänsä itsensä edelleen viiden vuoden päästä tehtailemassa jousia pappansa ja isänsä perustamassa yrityksessä.

Vinkkejä selviytymisen tueksi

"Yksinyrittäjän kuolemantapauksessa yritysomaisuus siirtyisi edesmenneen perillisille joko lakimääräisille tai testamentissa määrätyille. Vakavassa sairastumistilanteessa yritys jää sen sijaan tuuliajolle, siksi yrittäjällä olisi hyvä olla edunvalvontavaltuutus, jossa yrittäjä on määrännyt selvitysmiehestä. Edunvalvontavaltuutuksella valtuutettu voi valtuuttajan antamien ohjeiden mukaan luovuttaa yritysomaisuutta edelleen. On hyvä, että yrittäjä itse päättää kuka tulee kriisitilanteessa hänen tilalleen. Lähtökohtana on se, ettei edunvalvontavaltuutettu voi ryhtyä tavanomaista suurempiin toimiin päämiehensä puolesta, mutta valtuutuksessa voidaan antaa hänelle enemmän toimivaltaa, esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen."

Uula Nordenswan - Asianajaja, Kalasatama Oy:n osakas

"Ryhdyin yrityskummiksi nuorelle henkilölle tilanteessa, jossa kyseisen perheyrityksen pitkäaikainen yrittäjä oli menehtynyt. Aluksi se oli keskustelua, ajatusten selventämistä ja tsemppaamista. Toimin vähän kuin henkisenä valmentajana. Yrityksessä ei ollut montaa ulkopuolista työntekijää. Mentoroitavani sai koko yrityksen pyörittämisen vastuulleen, joten sparrasin häntä monenlaisissa yrityksen hallinnointiin ja johtamiseen liittyvissä tilanteissa. Kun yrityksessä tuli eteen eräiden tuotantokoneiden uusiminen, pyysin avukseni kummikatraastamme henkilön, jolla oli kokemusta laitehankinnoista. Analysoimme tulleita tarjouksia kolmeen pekkaan. Tapasin yrittäjää pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, hektisimmissä tilanteissa lähes viikoittain. Jos hänellä tuli kysyttävää, hän soitti minulle."

Jorma Sovinen - Yrityskummi

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta@yrittajat.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6337

Trending Articles