SY:n Pentikäinen: Omistajuus on vastuullisuutta
Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen ja Perheyritysten liiton toimitusjohtajan Leena Mörttisen mukaan omistajuudessa on kyse vastuullisuudessa.Tämä vastuullisuus heijastuu heidän...
View Article74 yritystä ponnisti parhaaseen AAA-luokkaan – katso lista
Lista julkaistaan torstaisin. Listauksessa ovat tällä kertaa mukana AAA-luokkaan edellisen viikon torstaista kuluvan viikon keskiviikkoon mennessä listalle päässeet yritykset.Tiedot toimittaa Bisnode....
View ArticleHyviä uutisia yrittäjille – työttömyyden kasvu näyttää taittuvan
Syyskuun lopussa Suomen työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaa 7,7 prosenttia eli 0,8 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Suomen Yrittäjien työttömyyskassan (SYT) jäsenten työttömyysaste oli...
View ArticleMikkeliin tulossa kaksi pk-yrittäjyyteen erikoistunutta professuuria
Uudet professori tulevat työskentelemään Mikkelin yliopistokeskuksessa Lappeenrannan teknillisen yliopiston alaisuudessa. Heidän tehtävänsä on rakentaa tutkimusyhteistyötä sekä alueen toimijoiden että...
View ArticleYritysten määrä lisääntyi noin 2600:lla
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 yrityksiä aloitti eniten ammatillisen, tieteellisen sekä teknillisen toiminnan alalla ja lopetti eniten kaupan alalla. Maakunnittain tarkasteltuna yrityksiä aloitti...
View ArticleYhden luukun lakihanke käynnistyi
Tämä hallituksen niin sanottu kärkihanke lähtee liikkeelle ympäristöministeriöstä. Työ alkaa lainsäädäntöhankkeella, jonka avulla voidaan sujuvoittaa suurta määrää lupa-asioita.Uudistus koskee muun...
View ArticleSuomen viinavienti vetää
Suomalaiset alkoholijuomat ovat vahvasti kiinni kansainvälisessä craft-trendissä. Maailmalla mainetta ovat niittäneet alkoholinvalmistuksen käsityöläisperinnettä vaalivat suomalaisyritykset, kuten Kyrö...
View ArticleSuomalaisten usko omaan talouteen vahvistunut selvästi
Säästöpankkiryhmän tekemän Näin Suomi säästää -tutkimuksen mukaan kuluttajien uskossa oman talouden näkymiin on kuluneen vuoden aikana tapahtunut selvä muutos parempaan.Erityisesti pohjoissuomalaiset...
View ArticlePk-yrittäjät harmittelevat: Suomi 100 -juhlavuoteen 30 000 € kynnysraha
Palkitusta Napue-ginistään parhaiten tunnettu Kyrö Distillery esimerkiksi olisi halunnut mukaan Suomi 100 -juhlavuoden valtakunnalliseksi yrityskumppaniksi, mutta hanke tyssäsi korkeaan hintaan: –...
View ArticleOmistajanvaihdosten asiantuntija Juha Rantanen palkittiin
– Hän on edistänyt erityisesti mikro- ja pk-yritysten yritysmarkkinoiden kehittymistä merkittävästi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen totesi palkintoa luovuttaessaan.Rantanen on...
View ArticlePentikäinen: ”Turhia yrityshautajaisia ei pitäisi päästää tapahtumaan”
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen korosti Omistajanvaihdos 2016 -konferenssissa, että nykyisessä startup-yrityksiin keskittyvässä ilmapiirissä usein liian vähäiselle huomiolle jää...
View ArticleMaan suurituloisin ja Juha Sipilä ovat tehneet paljon bisnestä yhdessä
Langattomasta tiedonsiirrosta ja autojen ohjelmistoista tunnettu Elektrobit perustettiin jo vuonna 1985. Juha Hulkko oli yksi kolmesta perustajasta.Elektrobit myi vuonna 2015 autojen ohjelmistoihin...
View ArticleVariksen Munat Oy ja muut uudet yritykset – katso lista
Yrittäjäsanomien lista uusista yrityksistä pitää sisällään maanantain ja tiistaiaamupäivän aikana rekisteröidyt uudet yritykset. Alkuviikon aikana on ehditty perustaa jo 229 yritystä. Viikon muut uudet...
View ArticleFinland Lifestyle Week alkaa Tokiossa
Yhteensä 33 brändiä osallistuu 7. – 9.11. Tokiossa Finland Lifestyle Weekiin, joka on Finpron järjestämä suuri lifestyle-toimialan vientitapahtuma.Viikko pitää sisällään Fashion from Finland...
View ArticleKiky-pidennys ei mikään läpihuutojuttu: "Sopii suuryrityksille"
Parin miljoonan palkansaajan työaika pitenee, jos yritykset ottavat 24 tunnin lisäyksen käyttöön. Julkisella sektorilla lisäys tehdään kattavasti. Tasolaiset Oy:n yrittäjä Mikko Saveliuksen mukaan...
View ArticlePk-yrittäjä, nyt mahdollisuus kertoa yrityksiin kohdistuvista huijauksista
Selvityksen yhteydessä KKV on avannut verkkosivuilleen kyselyn, jolla kerätään pk-yritysten kokemuksia huijauksista ja niiden seurauksista. Huijaukset hankaloittavat elinkeinotoimintaa ja yritysten...
View ArticleOreck: Suomen verotus saatava yrittäjiä kannustavammaksi
Kansainväliseen verotukseen perehtyneen lakimies Bruce Oreckin mukaan Suomi kouluttaa nuoriaan hyvin. Se kouluttaa opiskelijoita myös yrityselämään, mutta verotuksessa mättää. – Verotuksenne itse...
View ArticleYrittäjä vinkkaa: Big datassa hyödyt ovat riskejä monin verroin suuremmat
Yrittäjäsanomien Yrittäjä vinkkaa -palstalla etsitään tällä kertaa vinkkejä datan hyödyntämiseen.1. Mikä on neuvosi yrittäjälle, joka ajattelee, että eihän hänen liiketoiminnassaan ole dataa?– Kaikki...
View ArticleSuomalaiset perheyritykset kasvavat ja kansainvälistyvät vauhdilla
Epävarmoista taloudellisista ajoista huolimatta perheyritykset kasvavat ja uskovat tulevaan kasvuun, kertoo tuore raportti.Monien toimintaympäristöön vaikuttavien muutosten ja haasteiden keskellä...
View ArticleInnovaatiosetelin hakeminen helppoa – Sopii niin digitaitojen kehittämiseen...
Innovaatioseteleiden kysyntä on ylittänyt omatkin odotukseni, kertoo innovaatiosetelin tuotepäällikkö Risto Lustila. Päivää kohden hakemuksia saapuu 30–40. Käsittelyajat ovat saaneet Lustilan mukaan...
View Article